06 maaliskuuta 2012

Kauhukaapo!

Nyt ne on sitten alkaneet meilläkin hormoonit hyrräämään. Olenko aikaisemmin valittanut piippauksesta? No se on todellakin ollut pientä tähän verrattuna, nykyään ravataan ympäri kämppää hermostuksissaan kamala vinkuminen päällä 24/7 ja ulos pitäisi päästä koko ajan. Emäntää ei kuunnella enää pihalla laisinkaan. Aivojen tilalle on muuttanut lautasia yhteen paukuttava apina!

Korvatkin aloittivat sitten repeilyn ja olenkin joutunut niitä laastaroimaan, ettei kämpää näyttäisi murhapaikalta. Ei uskoisi että korvanlehdistä voi tulla niin paljon verta :O

Tallille ei olla päästy enää Qapon kanssa, kun siellä asustava saksanpaimenkoira ei sulata enää teiniä reviirilleen. Viime talli reissulla se kävi Karpon päälle ja pikkumies säikähti sen verran, että pissasi alleen. Täytyy katsoa jos löydetään uusi talli jonne hänkin olisi tervetullut.

Kaiken tämän huonon keskellä on jotain hyvääkin! Käytiin tutustumassa paikalliseen koiraseuraan mätsärissä viime viikonloppuna. Ei vielä osallistuttu, mutta katseltiin vähän, että millaista siellä näyttelyissä voi olla. Minulla oli toiveissa nähdä toinen pinseri, mutta paikalle ei valitettavasti sellaista sattunut. Olisi ollut hauska nähdä vertailun vuoksi, että onko tämä meidän nykyään 54cm korkea jättiläinen oikeasti iso.

Ollaan käyty myös lenkkeilemässä vapaana joen jäällä aamusin. Harmittaa ettei ole sattunut kamera mukaan, sen verran hauskaa ja vauhtia on herralla piisannut :)